Kuka täällä ruudun toisella puolella oikein kirjoittelee..? Kohta 32-vuotias äiti ja vaimo, jonka taakkana on siis monta ylimääräistä kiloa. Tarkemmin sanottuna niitä kiloja on kertynyt perjantaisen punnituksen mukaan 82,2kg. Ja kun pituutta on 168cm, niin selväähän on, että kiloja on reilusti liikaa. Raskauden loppuvaiheessa olen painanut jopa yli 90kg, mutta siitä ollaan onneksi sentään tultu vähän alaspäin. Ensimmäinen tavoite on tuo maaginen 70kg, ja mikäli mahdollista, siitäkin olisi mukava mennä alaspäin. Kutosella alkavia lukemia vaaka tosin on näyttänyt vimeksi joskus yläasteella... :/

Kolmas dieettipäivä on lähtenyt ihan mukavasti liikkeelle, aamulla puuroa ja mehukeittoa, lounaaksi lohta vihannespedillä, ja kohta onkin välipalan paikka. Tuo rahka tökkii sen verran, että olen ajatellut korvata välipalan aina jollakin proteiini tms. patukalla. Ja dieetti sen myös sallii. Yhden purkin saan rahkaa syötyä päivässä, mutta kaksi on jo liikaa...*hrr*

Ja ihan hyvin on muuten nesteet lähteneet liikkeelle, sillä vaaka näytti lähes kiloa vähemmän kuin perjantaina.. :) Tästä jatketaan!